• 29-vuotias oululainen

• Kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.

• Oikeustieteen maisteri, syyttäjä.

• Talousoikeistolainen arvoliberaali.

Olen aina ollut ajattelija. Pohdin loputtomasti erilaisia skenaarioita yhteiskunnasta ja siitä, miten asiat tulisi järjestää. Kulutan aikaa tuijottaen keskusteluohjelmia ja uutisia ja selaten päivän poliittisia keskusteluja, vaikka olisin tullut rättiväsyneenä työpäivän jälkeisestä kaupunginhallituksen kokouksesta kotiin ja aikonut mennä nukkumaan. Ajattelija-termi kuulostaa ehkä hieman pöyhkeilevältä, mutta toivottavasti se provosoi lukemaan hieman pidemmälle. 

Poliittinen urani alkoi hahmottua ensimmäistä kertaa yläasteaikoina. Tuolloin minusta oli käsittämätöntä, että oli ihmisiä, jotka vastustivat naisten oikeuksia ja että tuloja verotetaan progressiivisesti. Nuo kaksi asiaa sytyttivät minussa jotain, joka ei ole sittemmin ottanut sammuakseen. Tuo sisällä oleva politiikan liekki syttyy aina uudestaan ja entistä vahvemmin senkin jälkeen, kun on meinannut menettää uskonsa siihen, että asioita saisi jollain tavalla muutettua paremmaksi. Politiikka on toisinaan epäkiitollista ja epävarmaa, mutta todennäköisesti mikään ei saa minua näiltä pelikentiltä kokonaan poiskaan, ennen kuin äänestäjät niin päättävät.

Koen, että äänestäjän kuluttajansuoja toteutuu parhaiten, kun avaan hieman sitä ajatusmaailmaa, johon päätöksentekoni pohjaa. Hyviltä vaikuttavia asioita on hankala vastustaa leimautumatta pahaksi, mutta jos on selvittänyt itselleen oman arvomaailmansa, on päätöksentekoa turha pelätä. Arviointi valitsemani linjan osuvuudesta jää äänestäjille.

Muodostan poliittisia mielipiteitä usein väittelyn kautta, jota käyn itseni kanssa. Väittelyn luonne voi ehkä joitain yllättää, sillä yritän niissä vääntää itsestäni vasemmistolaista. Tämä ajatuskehä pakottaa minut perustelemaan, kyseenalaistamaan ja tarvittaessa myös muuttamaan mielipidettäni. Sen avulla koen kehittyväni jatkuvasti.

Vasemmistolla on kauniin kuuloinen ideaali siitä, minkälainen yhteiskunta meillä tulisi olla. Oma ukkini on tehnyt kuntapoliittista uraansa vasemmistolaisena ja hän on yksi lempeimmistä ihmisistä, joita tunnen. Kokoomuslaisena taas saa kuulla jatkuvasti, miten me haluamme ihmisille suoranaista pahuutta, kurjuutta ja nälkää. Miksi kukaan haluaisi olla oikeistolainen?

Omissa ajatteluketjuissani olen omaksi (ja luultavasti ukin) harmiksi päätynyt aina siihen lopputulemaan, että vasemmiston ideaalinen yhteiskunta vaatii aina liiaksi vapauden rajoittamista ja johtaa lopulta tasavertaiseen niukkuuden jakamiseen. Se vaatii vahvaa keskushallintoa, joka tarjoaisi ja tuottaisi suuren osan palveluistamme siten, että oma valinnanvapautemme väistämättä rajoittuu suppeaksi.

Immanuel Kantin määritelmän mukaan vapaus on vapautta pakottamisesta, eikä valtiolla ole oikeutta rajoittaa kenenkään vapautta muuten kuin estääkseen tätä loukkaamasta toisten vapautta. Kantin kuvaus voidaan nähdä eräänlaisena yövartijavaltion perustana. Sanottakoon se jo heti, että en kannata kylmää yövartijavaltiota, jossa kaikki toimii vapaiden markkinoiden ehdoilla. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on osoittanut kykenevänsä ottamaan vastaan iskuja, joita moni muu malli ei olisi kyennyt ottamaan. Sen avulla on tuotettu hyvinvointia, tehty suomalaisista maailman onnellisin kansa. 

Minulle vapaus tarkoittaa sitä, että ihminen saa elää omannäköistään elämää ilman, että sitä pyritään valtion puolelta voimakkaasti rajoittamaan ilman riittäviä perusteluja. Vasemmistolaisessa ajattelussa vapauden nähdään toteutuvan parhaiten silloin, kun valtion toimesta tasataan voimakkaasti tuloeroja ja valtio myös toimii aktiivisesti tarjoten palveluita ja toimien myös elinkeinoelämän puolella.

Valtiojohtoisesti tarjotussa vapaudessa itseäni häiritsee ajatus siitä, että on olemassa yksittäinen taho, jolla on valtavasti vaikutusvaltaa puuttua yksityisten ihmisten elämään. Tuloja voimakkaasti verotettaessa elämästäsi et päätä sinä itse, vaan menokohteet sanellaan jostain ylempää.  On selvää, että todellisen vapauden tarjoamiseksi tarvitsemme nykyisen kaltaista verojärjestelmää, jonka avulla rahoitamme yhteisiä, välttämättömiä ja tarpeellisia palveluita ja infraa. Ajattelu lähtee yleensä erkanemaan siinä vaiheessa, kun alamme puhumaan siitä, mikä verotuksen ja kontrollin taso on enää kohtuullista.

Näen itse, että antamalla ihmisten elää sellaisina kuin ovat ja antamalla heille vapauden päättää omista asioistaan mahdollisimman vapaasti, saamme yhteiseen käyttöön kaiken sen potentiaalin, mikä ihmisillä on annettavanaan. Hyväksyn sen tosiasian, että jotkut ovat itsekkäitä, tavoittelevat omaa etuaan ja haluavat ensisijaisesti turvata oman toimeentulonsa. Jos alamme liian voimakkaasti rajoittamaan näitä ikäväksikin luettuja piirteitä, seuraa ongelmia. Liiallinen tasapäistäminen ja kontrolli on johtanut historian saatossa aina karmaiseviin lopputuloksiin.